27.07.2009 Imatra, Woodoo, 26.6.2009 Rantanen

Pistokeikka Imatralle, mikäs sen mehukkaampaa? Helleviikonlopun kunniaksi pääsimme sullomaan hikiset minämme Sprinterin uumeniin, onneksi ko. keikkaratsusta sentään löytyy ilmastointi. Vähemmän kiehtovana piirteenä asiassa voinee pitää sitä, että ilmastointi ei juuri ihmeemmin toimi. Perinteinen "avatkaa räppänää, hikoo perse" -sutkautus kuultiin isänsä suusta matkan aikana enemmänkin kuin kerran tahi kaksi. Matkan aikana kului varsinkin lukemista, itse sain mukavasti tuhottua parin viikon lukemattomat postit. Lopulta olimme Imatralla ja tunkeuduimme valtaamaan pelipaikan, joka olikin jo tuttu edelliskesän Rock To The River -jatkoilta. Roudasimme ja tsekkasimme, ohessa otimme haltuun yläkerran majoitustilat. Tässä vaiheessa pitääkin antaa Woodoolle suurensuuri hatunnosto, sillä artistien majoitusolosuhteita voi kehua vähintäänkin ensiluokkaisiksi. Löytyi saunaa, poreammetta, biljardia. Mahtavaa! Vielä ei ollut aikaa kuitenkaan nauttia huoneistosta, sillä kesän ensimmäinen futismeininki oltiin saatu sovituksi. Lähdimme etsimään kenttää ja lopulta sellainen taisi löytyä Tuomaisen sukulaisten avustuksella. Ja millainen kenttä - mainio tekonurmiareena!

Valloitimme kentän suurella innolla ja heti kun pelit oli saatu käyntiin ja tissiposket ryystivät vettä ensimmäisen kerran, Kuokkanen koitti kopata löysän laukaukseni maalinsuulla. Kuinka ollakaan, sormi sattui pallon taakse huonossa asennossa ja Kuokkasen olemuksesta näki sen, että nyt oli käynyt pahasti. Tietenkään mitään kylmäpussia ei ollut saamanteilla, joten Kuokkanen koitti hieman viilentää sormeaan kylmällä vedellä. Aika toivotontahan se. Lopulta pelit oli pakko jättää kesken ja Kuokkanen kuljetettiin saattueessa kohti ensiapua. Koska liian moni kokki toimii sananlaskun mukaisesti, jäimme vielä hiomaan futistaitojamme Tuomaisen ja Järvisen kanssa. Viihdyttävää oli. Kuokkasen saatua "ei murtumaa" -analyysin tohtorilta, meidät haettiin hotellille. Tosin sellainen "pikkujuttu" asiassa oli, että myöhemmin Imatralta jo palattuamme toinen lääkäri totesi sormen murtuneen ja olevan leikkauskunnossa. Voihan perkele.

Päästyämme "kämpille", kutsui sauna, perinteisen miehekkäät saunajutut - ja pakko tunnustaa, että kylmä olut teki jalkapallon päälle aika lailla komiaa. Sitten erilaisille lauteille. Keikka oli helvetin hyvä! Eturivin yleisö oli innostunutta ja siellä möykättiin ansiokkaasti jo ennen intronauhan alkua. Veto sujui kaikin puolin ok-malliin ja yleisölle pitää todellakin nostaa hattua. Mainiota! Keikan jälkeen nautiskeltiin vielä kämpän kattoparvekkeella parit, mutta suht' rauhallisissa tunnelmissa ja aamulla päästiin ongelmitta kotia kohti. Helteiset ajomatkat eivät paljon vaivanneet, kun keikka oli näinkin onnistunut.

Tulosta
   UUTISET
18.02.2010
Keikkoja
30.11.2009
2010 alkaa taistelun merkeissä
19.10.2009
Kuulumisia, osa IV
25.09.2009
Martin kievari peruutti keikan
16.09.2009
Forssan keikka peruttu
 
VIDEOT

Missä miehet ratsastaa - Euroviisufinaali
21.08.2008 - Missä miehet ratsastaa - Euroviisufinaali
02.04.2008 - Missä miehet ratsastaa
01.04.2008 - Vaadimme metallia
03.03.2008 - Missä miehet ratsastaa - Eurovision Song Contest 2008
28.02.2008 - Orjatar
 
« Syyskuu, 2010 »
Ma Ti Ke To Pe La Su
    1 2 3 4 5
6 7 8 9 10 11 12
13 14 15 16 17 18 19
20 21 22 23 24 25 26
27 28 29 30
 
   VERKKOPÄIVÄKIRJAT
23.03.2010
Salo, Drunk'N Monkey, 19.3.2010
Rantanen
05.01.2010
Tampere, Klubi, 1.1.2010
Rantanen
27.07.2009
Pieksämäki, Motopark, 18.7.2009
Rantanen
27.07.2009
Imatra, Woodoo, 26.6.2009
Rantanen
27.07.2009
Pori, RMJ Party Camp, 18.6.2009
Rantanen
Kirjoittaja